Lillukkametsän tarinat:
Ähtävänjoen vesistö ennen ja nyt, Lehtimäen Valkealampi

Retki voidaan toteuttaa ulkoilualueen laavuilla tai valita kohteeksi parin kilometrin patikkamatkan päässä Kuortaneen puolella sijaitseva Jäkälämäen kota, jonka läheisyydessä ovat rajamerkit Jäkälämäen korkia vuodelta 1544 sekä Pietarsaaren ja Ruoveden Suurpitäjien rajamerkki 372 vuodelta 1533, joka nykyisinkin on kolmen kunnan rajamerkki.

Retkellä kuljetaan helppokulkuisia metsäautoteitä mäntymetsässä kuivalla kankaalla, jossa marjastus- ja sienestysaikaan löytyy maisteltavaa suoraan luonnosta. Jäkälämäen kota sijaitsee noin 200 m korkeudella merenpinnasta ja sieltä on mahtavat näköalat Kuortaneen ja Alavuden suuntaan. Jäkälämäen reitillä nähdään myös historialliset rajakivet vuosilta 1533 ja 1544. 

Retken kesto on vähintään kaksi tuntia. Välipalakeksit ja nokipannukahvit nautitaan nuotion äärellä oppaan kertoessa Järviseudun ja Suomenselän vedenjakaja-alueesta, jossa itä ja länsi kohtaavat. Evästelyyn voidaan tarvittaessa varata pidempi aika ja kodalla myös omien eväiden paisto nuotiolla on mahdollista. Retken lopuksi on mahdollista käydä uimassa Valkealammessa, jonka rannalla sijaitsee Alajärven kaupungin ulkoilualue.

Vaativuus: Helppo retki, kuljetaan metsäautoteitä ja kangasmetsän polkuja.

Lähtöpaikka: Valkealammentie 200, Lehtimäki (Alajärvi) 

Ohjelma ja aikataulu: Kesto 2 h 

Hinta:  60 € / henkilö tai 350 € / 6-12 hengen ryhmä (sis. alv). Maksu käteisellä retkelle lähtiessä.

Hintaan sisältyy: Opastus, välipalakeksi & nokipannukahvi / -tee 

Lisämaksusta: Lisätunnit sopimuksen mukaan

Huomioitavaa: Varusteena retkeläisillä tulee olla säänmukaiset, tarvittaessa sateenpitävät ulkoiluvaatteet ja maastossa liikkumiseen sopivat jalkineet, viileällä ilmalla on hyvä olla mukana myös lämmin taukovaatetus.
Retki voi peruuntua huonojen sääolosuhteiden takia. Tulenteko ei ole sallittua metsäpalovaroituksen aikana. 

Varaukset ja yhteystiedot: T:mi Lillukkametsä 
+358 40 8268698 / Aana Vainio,  email: aana.vainio@gmail.com